Rikottuaan peilin, nainen toteaa olleensa vuosikausia vain nalkuttava pää. On aina koota minuuden palaset uudelleen.

Nainen on sairastanut vakavasti kauan ja siitä syystä hän on hautautunut kotiinsa. Hänen miehensä ja tyttärensä hoitavat häntä. Perhe pakenee rutiineihin, sairaudesta ja kuolemasta on tullut tabuja. Onnellinen koti on muuttunut vankilaksi, josta kaikki haluavat pois. Lukkiutuneen tilanteen avaa miehen uusi suhde. Toinen nainen murtaa puhumattomuuden padon.

Nainen päättää erota ja katsoa peilistä todellista minäänsä. Hän muuttaa hoitokotiin, jossa hänet johdatetaan purkamaan elämäsnä mustaa laatikkoa ja hyväksymään itsensä.

Puunainen on keski-ikäisen naisen joutsenlaulu, joka on katharsista teatteria uutta hakevassa muodossa.