Erkki Kanerva

Turun Sanomat 15.11.2004

Ei voi toivo pettää

Tavarat mahtuvat parhaiten sellaiseen elämään, joka on tyhjä. Havaintoesimerkin tästä totuudesta voi poimia komediasta Riemu raikkahin aika. Kun mustasukkaisuus iskee lahjaostoksia tehneeseen aviopariin, paketeista tulee sivuseikkoja. Aineettomuus painaa elämysten vaakakupissa ainetta enemmän.

Maileena Kankareen kirjoittama tuore komedia yhdistelee koeteltuja teemoja kuten rakkautta ja kuolemaa. Raision teatterin kantaesittämässä näytelmässä liikutaan joulun ajassa, ja Dickensiä mukaillen haamu ja joulun henkikin nähdään näyttämöllä. Näytelmää rakennettaessa myös Arthur Schnitzlerin Piirileikki lienee ollut jonkinlainen innoituksen lähde.

Riemu raikkahin aika ei kuitenkaan ole kriittinen joulun tavaramarkkinoille. Tunnin kestävässä esityksessä keskitytään aivan muihin, paljon olennaisempiin asioihin, kuten yleisön hauskuuttamiseen. Tyylikin on supiselvä: mitä epäuskottavampaa näyttämöllä tapahtuu, sitä enemmän meitä katsojia naurattaa.

Syntax error? No!

Tavanomainen naurattamismetodi käännetään Vespa Laineen ohjauksessa aika rohkeastikin nurin. Valittu tyylilaji, kutsutaan sitä millä nimellä hyvänsä, vaikka Vespa-tyyliksi, rikkoo rohkeasti tavanomaisuuksia. Kun lavasteet käyvät tarpeettomiksi, roolihenkilöt nappaavat ne mukaansa, sopi se juttuun tai ei. Mielestäni tuommoinen touhu on varsin sopivaa.

Yleisön kanssa myös flirttaillaan avoimesti. Katsojista kukaan ei tietenkään usko mihinkään, ei näkemäänsä eikä kuulemaansa, joten ylimääräiset hyppelehdinnät ja kaatuilut, tahallinen ylinäyttely ja teatteriveren hervoton näköismaalailu ovat paikallaan. No syntax error! Heikommin ohjatulta ryhmältä tästä yliampuvuudesta voisi tulla kärsimysnäyttely, Raision teatterissa ei.

Myös käytetty oheismateriaali voisi shokeerata kaikkia arvokkaan taidenautinnon ääreen kokoontuneita korkeakulttuurikkoja. Muovinen joulukalkkuna ja poliisilaitoksen koristelu - haamun kahleista puhumattakaan - ovat kontekstuaalisia tässä raikkaassa riemuilun ajassa.

Henkistä jetkalenkkaa

Elementissään ovat myös raisiolaiset harrastajat. Näkemässäni ennakkoesityksessä haahuilut olivat täysin valmiita. Rento letkeys on vallannut koko joukon.

En tiedä, mitä mieltä itse kohdeinstituutio olisi, mutta Tom Nevalaisen joulupukki tepastelee esityksessä varsin hulppeana. Humalaisen esittäminen on yleinen kompastuskivi niin harrastajille kuin ammattilaisillekin, mutta Nevalaisen kyvyille tuollainen on yksh huitaishhu vain, hui!taishhu vain.

Jukka Vaajoensuun erikoisosaamista käytetään tehokkaasti hyväksi, ja Petro Lehtosen kyvyt on punnittu jo aiemmin niin monta kertaa, että enää ei taitavuudesta ylläty. Tapio Karkkolan poliisi on pilakuva, jota ei todeksi uskoisi, paitsi ehkä Rovaniemellä. Tiina Kivilä kalkkunalyöjänä ummistaa ja aukoo silmiään varsin tilannetajuisesti.

Annastiina Kankareen videokuvaus ja koko filmi-idea luovat perspektiiviä käsikirjoituksen toimivuudelle. Lyhytfilmin projisoiminen sileälle pinnalle tai edes apumonitoreille jää parannusten toivomuslistan kärkeen.