Erkki Kanerva

Turun Sanomat 18.03.2002

Entinen taakse jää

Erinomaisia näyttelijätöitä Raision teatterissa tekevät mm. Minna Tuominen (Armi) ja Pekka Ahonen (Olavi).

Avioliiton päättyminen eroon on jatkuvasti yhä yleisempää, mutta henkisesti tuskin sen helpompaa kuin ennenkään. Orvokki Aution romaanitrilogiaan perustuva näytelmä Pesärikko edustaa aiheeseen perustuvaa draamaa, jonka keskeinen idea lepää yhden ajatuksen varassa: tapahtua voi vaikka mitä, mutta muille siitä ei saa levitä tietoa.

Raision teatterin Pesärikko noudattaa kirjailijan aatosten lentoa uskollisesti. "Hillitte ittes!" kaikuu pohjalaisen varmasti varsinaissuomalaisten harrastajateattereiden kärkipään edustajan näyttämöllä. Kirjailijan väkevä tapahtumalataus piirtyy katsojan mieliin ennen muuta hämmästyttävän intensiivisten näyttelijätöiden kautta.

Ohjaaja Tuula Väisänen luottaa sovituksessaan myös katsojan omaan kykyyn lukea visuaalista kieltä; takautumien toteutumiseen riittää Jarkko Suon suunnittelema valoajo. Ovi sulkeutuu, vauva parahtaa, äiti tulee näyttämölle synnyttäneenä. Taulu seinällä vaihtuu, ja koko näyttämömiljöö on sen jälkeen toinen.

Ehjäksi ei jää kukaan

Kun jokin yksityiskohta ei täysin toimi halutulla tavalla, kuten Armin keskenmenon yhteydessä sairaalan henkilökunnan peruukkipuolella, kyse on vain halusta resurssoida optimaalisesti. Esityksen pääpaino on henkilöohjauksessa, joka tuottaa sekä tarkkoja että oivaltavia ihmiskuvauksia. Jälleen kerran Raision teatterissa luotsataan näkyville yksityisen kautta yleisiä ihmisluonteen piirteitä.

Tämä kuva olisi kovinkin traaginen, jos sekä kirjailija että ohjaaja eivät suhtautuisi niin ymmärtävästi ihmishahmojensa heikkouksiin. Päähenkilöt Olavi ja Armi ovat kumpikin uhreja, eikä tarvitse olla suurenmoinen auguuri ounastaessaan, että ilman tragiikkaa ei selviä heidän lapsensa Tiinakaan.

Olavin isä on tehnyt itsemurhan, jonka tämän vaimo Laimi on muuntanut mielessään onnettomuudeksi. Isän teko heijastuu ja kertaantuu jälkikasvussa, eivätkä osattomiksi jää vierestä katsojatkaan. Vain Olavin täti Ilmi selviää traumaattisista tapahtumista ilman suuria kolhuja.

Vimmaa ja hurmaa

Pesärikko esitetään kymmenen näyttelijän voimin. Monet roolitöistä jäävät vuosiksi mieliin.

On esimerkiksi Pekka Ahonen, jonka Olavia moni ammattilainen voisi kadehtia. Olavista löytyy vimmaa, herkkyyttä ja hurmaa. On Minna Tuominen, jonka nuori Armi on pelkkä sinisilmäinen tytönhupakko, mutta joka oppiessaan elämänpyörän käänteitä muuttuu autoritaariseksi kasvattajaksi. Roolin sisäinen muutos on Ahosen työnä kriittisen katsojan herkkua.

On Tarja Vuolan Laimi, jonka ulkoinen olemus on pastissi Ritva Oksasen televisioroolityöstä. Vuola kuitenkin rakentaa omannäköisensä roolin, josta löytyvät voimakkaat dualistisuudet. Laimi rakastaa omistavasti poikaansa, ja samalla ahdistaa Olavin oman elämänsä hallitsemattomuuteen.

On myös Inkeri Tuominen, vähäisin mutta ehdottoman pätevin keinoin komedialliseksi rakentuva Ilmi, jossa näkyy syvä inhimillisyyden taju. Vaikka ohje itsensä hillitsemisestä pitääkin, Ilmi osaa nähdä omat ja muiden vajavuudet surunkin läpi.

Näyttämöltä löytyy vielä joukko muita hienoja roolianalyyseja, ja Jouni Lehtosen hienostuneet musiikkivinjetit täydentävät esityksen tunnelatausta.