Erkki Kanerva

Turun Sanomat 27.3.2000

Hulvatonta nautintoa tarjolla Raisiossa

Näkemys on Ratkaisevaa

Stephen Kingin tunnetussa romaanissa Hohto kuvataan taloa jolla on kyky muuttaa asukkaidensa persoonallisuutta. Jos tällainen kyky olisi olemassa voisin väittää , että Raision keskustassa olevalla entisellä omakotitalolla se myös on.

Raision Teatterin evakkoretkestä on muodostunut taiteellisesti niin komea kaari, että sen selittämiseen on helpompi löytää mystinen kuin luonnollinen selitys. Erittäin onnistuneiden Antigoneen ja Huojuvan Talon jälkeen raisiolaiset pystyvät yhä yllättämään täysipainoisella teatterinautinnolla.

Nyt ovat vuorossa Anton Tsehovin kaksi melko tuntematonta pienoisnäytelmää Karhu ja Kosinta. Tsehovin satiiriin perustuvaa huumoria ei näyttämöllä ole milloinkaan helppo toteuttaa, ja siksi niin monet esitykset Tsehovin ns. suurista näytelmistä maistuvat joko akateemisen kuivakiskoisilta tai vain slaavilaisen hidastempoisilta. Mutta nämä Soliniuksenkujan varrella nähtävät pienoisnäytelmät ovat hätkähdyttävän kaukana tällaisista määreistä.

Yltiötäsmällistä

Ohjaaja Tiina Laaksoa voi heti aluksi onnitella kahdesta asiasta. Laakson näkemys siitä, minkälainen Karhu onnistuneena tulkintana voisi olla on lähes varmasti tuomittu epäonnistumaan. Laakso tekee näytelmästä tilannekomedian. Kuka uskoo: Tsehovista!

Raision Teatterin näkemys kuitenkin pitää minkä lupaa.

Toinen ohjaajan näkemykseen liittyvä onnittelun kohde liittyy näyttelijävalintoihin. Päähenkilöksi nostetaan pääparin ns. kolmas pyörä, nuoren lesken ikäloppu miespalvelija, jolle ohjaaja antaa riittävästi tilaa. Peter Sebastian Lehtonen tekee ukonrahjuksena roolityön, josta kuka tahansa huippunäyttelijä voisi olla ylpeä. Lehtosen työskentely nojaa ennen kaikkea tarkkuuteen ja täsmällisyyteen. Se kulkee koko ajan ylinäyttelemisen rajoilla, mutta koska omiin silmiinsä on uskominen, raja ei ylity. Lehtosen fyysinen ilmaisu kertoo tarkasta analyysistä. Kiihdytys köpöttelyssä niveltyy ajatukseen, pölynpyyhintä valospotista ei tämän kiinnostavammaksi voi kasvaa ja katsojan jännittyneisyys kasvaa äärirajoille, kun palvelijan tehtävänä on tarjoilla vieraalle viinaa.

Pätevästi näyttelevät myös Hanna Jalo ja Veli-Matti Juhola. Heidänkin roolitöissään on nähtävillä sama työskentelyn tarkkuus kuin Lehtosella. Kaikkien kolmen puheilmaisu on kiitettävän täsmällistä ja selkeää.

Palvelijasta Kosija

Väliajan jälkeen nähtävässä Kosinnassa en myöskään löytäisi mitään huomautettavaa, jos esityksen ympärille laitettaisiin itseisarvomerkit. Koska kuitenkin samat näyttelijät nyt nähdään eri rooleissa, Karhun palvelijanrooli heijastuu kosijaan.

Peter Sebastian Lehtonen näyttelee nytkin erinomaisesti, mutta yllättävyysmomentti ei luonnollisestikaan enää ole tärkein elementti.

Kummankin esityksen puvustuksessa Vespa Laine, Petro Lehtonen ja työryhmä ovat tehneet myös näkemyksellistä ja kokonaisuuteen oivasti suhteutettua työtä. Jouni Lehtosen musiikki on miellyttävää ja toimivaa. Krister Fransmanin valosuunnittelu tukee esityksen käännekohtia.