|
|
Erkki
Kanerva
Turun
Sanomat 9.7.2000
Vilpitöntä
herrasväkeä
Onko
Kiljusia olemassa on lähes yhtä mielenkiintoinen
kysymys kuin se, onko olemassa humanoideja. Ei ole olemassa
todisteita, että on, mutta toisin päin ei voi
koskaan todistaa. Kirjailija Jalmari Finne kirjoitti
hullunkurisista Kiljusista kertovaa kirjasarjaansa 1910- ja
1920-luvuilla. Niitä kirjoja luettiin ahkerasti
vuosikymmeniä sen jälkeen. Hieman aika on
tarinoita runnellut, mutta tämä ei liikaa näy
Vili Auvisen dramatisoimassa näytelmassä.Onhan
niitä kiljusia nähty: iso perhe, jossa isä
hössää, äiti samoin ja lapset ne vasta
metkuja keksivätkin. Yhdessä suhteessa Kiljuset
ovat muiden ihmisten kaltaisia: he uskovat, että
heillä on samat ominaisuudet kuin muillakin, ja muilla
ei ole mitään, mitä heillä
itsellään ei ole. Koska Kiljuset ovat
hyväntahtoisia hölmöjä, kaikki muutkin
ovat. Siksi perhe aiheuttaa tahtomattaankin
hämminkiä.
Hauska
P-mies
Raision
teatterin kesänäytelmä on väännetty
lastenteatterin ilmiasuun. Hilkka Hyttisen ohjaus on
vastuuntuntoinen, ja Raision teatterin väki
yrittää parastaan. Ensi-illassa en huomannut
kertaakaan, että näytelmä olisi valmistettu
jotenkin diminutiivisesti, vähätellen. Esimerkiksi
Reijo Tuomi paljastaa itsestään sellaisia
komediallisia ominaisuuksia, jotka hän tähän
mennessä on osannut vasiten pitää piilossa.
Tuomen P-mies on eräänlainen ketterä
Super-Hessu, ja sille koko katsomo nauroi, mutta kokeneelta
harrastajalta käyvät myös muut - kuten
unijukan - roolit. Hyttisen ohjaus tavoittaa sopivasti
toiminnallisuutta, ja aika moni lapsi varmasti uskoo porukan
joutuvan oikeasti kaivoon. Keveämpään menoon
pääsee Jouni Lehtosen musiikin ja Satu Tarkkolan
koreografian siivittäminä. Varsinkin
hämyunitanssi on toimivaa teatteria.
Makuasia
Enimmältä
osin Krookilan kotiseutukeskuksessa pitää vaiko
eikö pitää -akseli kiertyy asentoonsa itse
Kiljusten Pitämisestä. Kelpaako isän
omenavatsa pyylevyydeksi on makuasia, onko äiti
riittävän kuikelo on makuasia, ja mitä
nämä Kiljuset oikeasti puuhaavat ja
pitääkö siitä? Se on makuasia. Itse en
tiedä, mitä ajattelisin, jos olisin lapsi.
Luultavasti pitäisin. Aikuisena olen sitä
mieltä, että viisivuotias Salli Leino on
sisäistänyt roolinsa hyvin. Luulen tuntevani
koirat, ja Salli Leino ilrneisesti tuntee nuo eläimet
yhta lailla, niin lähelle todellisuutta Leino
Pulla-koirana menee, Ossi Valo herra hiljasena
väläyttää naurahduksellaan ja
eestiläisenä piikatyttönä Vespa Laine on
sopivasti ilmeikäs. Seppo Hellstén ja Kati
Hasunen tekevät ttyönsä samoin varmalla
kädellä.
|