Erkki Kanerva

Turun Sanomat 9.7.2000

Vilpitöntä herrasväkeä

Onko Kiljusia olemassa on lähes yhtä mielenkiintoinen kysymys kuin se, onko olemassa humanoideja. Ei ole olemassa todisteita, että on, mutta toisin päin ei voi koskaan todistaa. Kirjailija Jalmari Finne kirjoitti hullunkurisista Kiljusista kertovaa kirjasarjaansa 1910- ja 1920-luvuilla. Niitä kirjoja luettiin ahkerasti vuosikymmeniä sen jälkeen. Hieman aika on tarinoita runnellut, mutta tämä ei liikaa näy Vili Auvisen dramatisoimassa näytelmassä.Onhan niitä kiljusia nähty: iso perhe, jossa isä hössää, äiti samoin ja lapset ne vasta metkuja keksivätkin. Yhdessä suhteessa Kiljuset ovat muiden ihmisten kaltaisia: he uskovat, että heillä on samat ominaisuudet kuin muillakin, ja muilla ei ole mitään, mitä heillä itsellään ei ole. Koska Kiljuset ovat hyväntahtoisia hölmöjä, kaikki muutkin ovat. Siksi perhe aiheuttaa tahtomattaankin hämminkiä.

Hauska P-mies

Raision teatterin kesänäytelmä on väännetty lastenteatterin ilmiasuun. Hilkka Hyttisen ohjaus on vastuuntuntoinen, ja Raision teatterin väki yrittää parastaan. Ensi-illassa en huomannut kertaakaan, että näytelmä olisi valmistettu jotenkin diminutiivisesti, vähätellen. Esimerkiksi Reijo Tuomi paljastaa itsestään sellaisia komediallisia ominaisuuksia, jotka hän tähän mennessä on osannut vasiten pitää piilossa. Tuomen P-mies on eräänlainen ketterä Super-Hessu, ja sille koko katsomo nauroi, mutta kokeneelta harrastajalta käyvät myös muut - kuten unijukan - roolit. Hyttisen ohjaus tavoittaa sopivasti toiminnallisuutta, ja aika moni lapsi varmasti uskoo porukan joutuvan oikeasti kaivoon. Keveämpään menoon pääsee Jouni Lehtosen musiikin ja Satu Tarkkolan koreografian siivittäminä. Varsinkin hämyunitanssi on toimivaa teatteria.

Makuasia

Enimmältä osin Krookilan kotiseutukeskuksessa pitää vaiko eikö pitää -akseli kiertyy asentoonsa itse Kiljusten Pitämisestä. Kelpaako isän omenavatsa pyylevyydeksi on makuasia, onko äiti riittävän kuikelo on makuasia, ja mitä nämä Kiljuset oikeasti puuhaavat ja pitääkö siitä? Se on makuasia. Itse en tiedä, mitä ajattelisin, jos olisin lapsi. Luultavasti pitäisin. Aikuisena olen sitä mieltä, että viisivuotias Salli Leino on sisäistänyt roolinsa hyvin. Luulen tuntevani koirat, ja Salli Leino ilrneisesti tuntee nuo eläimet yhta lailla, niin lähelle todellisuutta Leino Pulla-koirana menee, Ossi Valo herra hiljasena väläyttää naurahduksellaan ja eestiläisenä piikatyttönä Vespa Laine on sopivasti ilmeikäs. Seppo Hellstén ja Kati Hasunen tekevät ttyönsä samoin varmalla kädellä.